Minulle tutuin sosiaalisen median kanava on Twitter, siellä on tullut oltua jatkuvassa määrin enemmän aktiivinen viimevuosina ja 20000. twiittini lähestyy jatkuvasti. Siellä on tullut jaettua ja keskusteltua asioista jotka koskee henkilökohtaista elämää siinä missä työelämääkin.

Vierain pinnalla oleva somekanava on TikTok johon tutustuin tämän tehtävän vuoksi. Uskoisin, että esimerkiksi luotonhallinnan alalla (mm. perintä) TikTok voisi olla oiva kanava jakaa yleistä taloustietoutta ja ymmärrystä mm. laskujen maksusta ja maksamatta jättämisen vaikutuksista, sekä varallisuuden kasvattamisesta ja talouden tasapainosta. Nuo eivät suoraan lisää potentiaalisia luotonhallintapalveluiden käyttäjiä, mutta voisi olla oiva kanava vaikuttaa nuorten velkaantumiseen, sillä hyvin nuoria käyttäjiä siellä vaikuttaa olevan. Toki vastaavasti yritys voi antaa myös nuorille kuvaa yrityksestä työnantajana ja kaikissa ikäluokissa on kuitenkin kokeilunhaluisia ihmisiä, joten hyvin sieltä voi löytyä joku yritysjohtaja, joka päätyykin tätä kautta tutustumaan uuteen yritykseen (vaikka se epätodennäköistä onkin). Tätä jälkimmäisen todennäköisyyttä lisää mm. Gary Vee joka puhuu TikTokin käytön puolesta.

TikTokissa ei juurikaan työelämään liittyvää sisältöä näy olevan ainakaan oletussivulla (Your page), jonne nousee suosituimmat ja kovimmassa nosteessa olevat videot. TikTokissa tuntuu valtaosa videoista olevan joko tanssivideoita, tai huumorivideoita. Joten mahdollisessa yritysviestinnässä sen tulisi olla kanavalle sopivaa ja samalla monelle perinteisemmälle yritykselle ei niin sopivaa, jotta se löytäisi yleisönsä ja mahdollistaisi tavotteisiin pääsyn.